Koaksiaalikaapeli

Raru tahtoo levitä kuin villiintynyt pullataikina. Apua, hukun! Vaikka kuinka yritän rajata, aina käy näin. Ahdistus!

(Toivottavasti mielipuolipillerit pian alkavat vaikuttaa.)

Anoppendaali soitti tänään ja kiitti vierailusta. Oli ollut kuulemma piristävää katsella touhutoutainten temmellystä. (Anoppi käytti vähän eri sanoja.) Oli suorastaan miellyttävää myös vierailla pitkästä aikaa, vaikka etukäteistunnelmat olivat tälle mielialalle tyypillisen harmaat.

Muistilappu itselle: Tulee hyvä mieli, kun tuolla tavoin kiitellään. Voisi itsekin harrastaa. Tuskin unohdan konsanaan, kun nuor-Käkkijä taannoin kävi kylässä ja lähetti sen jälkeen postikortin, jossa kiitteli hauskasta tapaamisesta. Vähänkö oli reppavaa!

Nyt takaisin g-pullataikinan pariin jauhoja pöllyttämään. Leipuri Hiiva, hän asuu Kumputiellä. Hän gradut kauniit leipoo siellä. Näen piipusta kun savu kohoaa.

Lisäys myöhemmin: Olen tehnyt tänään rarua. Jee! En ole hukkunut pullataikinaan, vaan letittänyt pitkonalkuja. Kaulimista, kääntöä, letitystä, vääntöä, vaivaamista ja paistamista vielä riittää, mutta lopputulos tuolta ottaa hahmottuakseen. Tai sitten tässä puhuu vain ystäväni Katteeton Optimisti. Vaan eihän hän voi tämmöisenä aikana tulla kylään. Nyt näkemään unta Nordista, Hoftista ja muista ihanista naisista.