Olemme joskus olleet Lehtimäen opistolla erittäin onnistuneella perhekurssilla. Nyt on karmeaa katsella uutiskuvista tuttuja paikkoja. Tällaisesta asiasta ei pysty sanomaan mitään järkevää. Kyynisyys yrittää tapella terveen järjen ja optimismin kanssa. Nämä ovat vain yksittäisiä tapauksia, nämä ovat vain yksittäisiä tapauksia, nämä ovat vain yksittäisiä tapauksia...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
15 kommenttia:
Kaura, Koko noi "Nyt tapan ton säälittävän potilaan. Päästän päiviltä" -jutut ovat ihan kammottavia. Ja silti niin lähellä. Hapuillessäni tässä elämässä on helvetin vaikeaa erottaa itsestäänkään kuinka lähellä on kilahtamista tai sitä hetkeä, kun tekee mokan, joka korjataan vankilassa. Vaikea selittää, mutta niin selittämättömiä raivon ja elämänhallinan tilanteita tulee jatkuvasti, että tunnen jotenkin pelonsekaista läheisyyttä... Hulluus on suvussa... Onneksi Kauran blogissa on täysjärkisyyden tuntu. Viistolla pinnalla. Erityisesti pinnalla.
Kiitos Kaura!
Mäkin olen ollut siellä opistolla, useamman kerran. Tuli vähän outo olo.... jäks!
Nämä ovat vain yksittäisiä tapauksia...
Mietin pitkään, uskallanko mitään sanoa. Surmat (murhat, tapot) toivottavasti ovat yksittäisiä tapahtumia - vai eikö niitä ole osattu epäillä? Pitkäaikaishoidettavien laitokset tarvitsevat tarkastuksia. Risto Pelkonen, joka ei pelkää asemaansa, puhuu asiaa.
On hyviä paikkoja ja huonoja paikkoja. On huonoa henkilökuntaa hyvissä paikoisssa ja hyvää henkilökuntaa huonoissa paikoissa. Aina kun luotat, on mahdollisuus pahaan. Mutta eihän luottamatta voi elää? Kuitenkin, näille - tai meille - heikoimmille pitää turva olla. Taattu turva.
Peppi, täysijärkisyys kieltämättä ruulaa, vaikka olis vähän hulukin!
Polga, eikö karmivaa!
Mulle tuli yöllä mieleen, että mitäs jos insuliinia käytetään rauhoittamiseen? Hypoglykemia madaltaa tajunnan tasoa nopsaan, kun aivot ei saa tarvitsemaansa sokrua. Riskit ovat tietysti ikävänpuoleisia, kun insuliinitettu potilas voi kuolla tai aivot vaurioitua. Mutta onko kiinnijäämisen riski ollut tähän asti pieni?
Äiti kiersi 50-luvulla sairaanhoitajaopinnoissaan kaikki laitokset ja silloin mielisairaalassa annettiin ihan virallisestikin jotain insuliinihoitoa (kuten myös sähkösokkeja ja jääkylmiä kylpyjä). Joten ei täysin eri planeetalta hakeutunut tuo inhottava ajatus päähäni.
Vintti, tajuat varmaan, että kylmii nyt, kun pojalla on sovittu tilapäishoitovuorokausi sunnuntaiksi. Vaikka luotankin tuohon paikkaan. Silti. Mun pitää luottaa kaikkein kalleimpani ja rakkaimpani (Tosikoisen ohella, tietty) muiden hoteisiin.
Anonyymi, erittäin pätevä kommentti mun mielestäni! Uskalla toistekin :-)
Kaikista tapahtumista huolimatta toistaiseksi luotan Pojan tilapäishoitoon.
Mutta jos Poika olisi vakituinen asukki, en tiedä, mitä miettisin.
Yhden-kahden-kolmen päivän hoitojaksoilla jotenkin tuntuu vielä olevan hoitajatkin tosi skarppina. Tai näin on aina ollut.
ninna_a
Nämä ovat yksitäisiä tapauksia. Kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät ole tulleet hulluiksi.
Nämä ovat yksittäisiä tapauksia... J-J:n mukaan (kolmas kommentti) sairaanhoitajille on jossain päin opetettu, että insuliinilla tappamisesta ei jää kiinni. Koska Lehtimäen tapausta alettiin tutkia vasta nokialaishoitajakohun myötä, tulee väkisinkin mieleen, paljonko tapauksia on todellisuudessa mahtanut olla.
Järkyttäviä uutisia! Vaikeavammaisena ja paljon apua tarvitsevana, mutta kuitenkin (suht) täysjärkisenä en voi oikeastaan muuta kuin huokaista helpotuksesta, kun minun ei tarvitse asua / opiskella laitoksessa. Uskon kuitenkin siihen, että valtaosassa laitoksia asiat ovat aika hyvin, tosin henkilökuntaa on monissa paikoissa liian vähän, eikä sijaisia aina saada. Kyllä niitä "hulluja" voi eksyä mille alalle tahansa. Alalle hakeutuvien taustat pitäisi kyllä ehdottomasti tarkistaa, tehdäänhän niin jo nyt lasten kanssa työskentelevien kohdallakin!
P.S. Kotisivuni ovat uudistuneet :)
Ninna, sama muuten tuli mieleen, kun luin Aamulehden yleisönosastolta jonkun äidin myönteisistä laitoskokemuksista. Hänen lapsensa on siellä kuukausittain jaksolla, mutta asuu pääosin kotona, joten ei voi oikein verrata aikuiseen asukkaaseen, jonka kotina laitoksen pitäisi olla vuosikymmenet.
Satu, minullakin on se tuntuma, että valtaosa alalla työskentelevistä ihmisistä on hyviä ja monet myös tosi hyviä. Heillä on nyt varmasti rankkaa, kuten vammaisilla ihmisillä ja meillä läheisillä.
Minua alkoi mietityttämään yksittäistapauksen käsite, että mitä sillä oikein tahdotaan sanoa, että jos kyse on yksittäistapauksesta tai ei. Periaatteessa, minkä tahansa voi ajatella koostuvan yksittäisistä tapauksista, esim. kolarit liikenteessä (tosin, näitä ei kai ajatella yksittäistapauksina, koska kolareita on suurinpiirtein samaa kertaluokkaa oleva määrä joka vuosi). Olisiko kyse jostain sellaisesta, että yksittäistapauksen kautta tapahtunutta ajatellaan täysin satunnaisena ja sellaisena hyvin epätodennäköisenä? Tuntuu että tuohon käsitteeseen sisältyy jotain hyvin oleellista, mitä ei tällä määrittelyllä tavoita.
Jos kuolema olisi aiheutunut rattijuoposta ja kävelytielle ajautuneesta autosta huonossa kelissä, ja uhrina olisi ollut sama henkilö, olisiko kyseessä ollut yksittäistapaus? Ei kai. Tai joku muu mustasukkaisen ja omistushaluisen puolison tekemä murha? Ei tämäkään kuulosta yksittäistapaukselta.
Ehkä yksittäistapauksen kategoria on sellainen kategoria jota ei ole, se on jotain sellaista mitä ei kertakaikkiaan saa tapahtua ja mitä ei tapahdu. Sellainen, mikä tapahtuu kerran sukupuolvessa tai harvemmin, mikä jättää muistijäljet ja mistä keskustellaan vielä vuosien jälkeen. Jotain sellaista, mikä ei ole tyydyttävällä tavalla selitettävissä. Ehkä jotain sellaista, missä ollaan tekemisissä pahuuden kanssa. (Jos jotain aivan poikkeuksellisen hyvää tapahtuu, niin sitä ei lähestytä yksittäistapauksen kautta, poikkeuksellisia sankaritekoja, Äiti teresan elämäntyötä, tai Gandhia)
Avasin eilen hetkeksi television kesken opiskelijoiden esseiden lukemisen. Siellä meni uutiset. Ja sinä tulit ensimmäiseksi mieleeni. En vain ole ennemmin ehtinyt tänne kommentoimaan, että nämä ovat yksittäisiä tapauksia. Pakko olla!!
Yksittäistapauksessa on myös jokin vähättelevä sävy suhteessa johonkin oleelliseen tarkastelunäkökulmaan, mikä tulee esille "vain yksittäistapaus" sanonnassa.
Ehkä yksittäistapaus nähdään erillisenä, yksittäisenä, taustastaan ja olosuhteistaan irrallaan olevana, ehkä tällä käsitteellä pyritään osin kiistämään kausaliteettia ja selitettävyyttä, asettamaan tapahtunut ymmärrettävän ulkopuolelle.
Mikä on kriteeri sille, onko jokin yksittäistapaus vai ei, mikä sen ratkaisee?
Nipsu, ajattelisin että yksittäistapaus tarkoittaa että nämä nyt julkisuudessa olleet hoitajat ovat toimineet oma-aloitteisesti, päättäneet itse mitä tekevät. Jos kyseessä ei olisi yksittäistapaus, näissä laitoksissa olisi käytäntönä pitää potilaat/asiakkaat rauhallisina insuliinilla tai muulla vastaavalla, joskus vain kävisi huono säkä ja joku kuolisi pois. Ja jos olisi tosi huono säkä siitä jäisi kiinni, kuten nyt nämä kaksi tapausta. Insuliinihoidosta olisi "kirjoittamaton sääntö" jonka ylihoitajat kertoisivat uusille hoitajille joskus kahvihuoneessa. Ja sanoisivat perään että tästä ei sitten puhuta. Toiminta olisi siis suunnitelmallista.
Tässä mielessä toivon todella että kyse on yksittäistapauksista, jotka sattuivat nyt ajallisesti lähekkäin.
Yksittäistapauksista vielä, että nyt todellakin keskustellaan, oliko kyse insuliinilla rauhoittamisesta. Ihan niin kuin pahimmissa painajaisissani! Ja minä kun jo luulin, että heittoni oli ylilyövä. Voi p*#ka.
Kiitos teille kaikille kommenteista, toveritskit!
Lähetä kommentti