Amatsonihaaveissa jälleen

Minulla oli tänään tapaaminen kunto-ohjaajan (pers-trainerin, kautta gluteus maximuksen) kanssa, kun se kuuluu salin liittymisen hintaan. Treenarin avulla opin tekemään liikkeet hyvin ja lisäksi saan tsempitystä, etten jää pelkästään mukavimmalle alueelleni. Oli oikein mainiota, ellei peräti loistavaa, kun sain itsestäni paljon irti. Pahus vaan, kun normaalisti treenarin tuntihinta ylittää lompakkoni uskonnon asettamat rajat.

Treenari kertoi, että minun tavoitteisiini sopii funktionaalinen harjoittelu. Hyvä treenari, tuli samaan tulokseen kuin minä jo paljon aiemmin! Liikkuvuutta, lihasvoimaa ja sykettä haetaan koko vartaloa rasittavin liikkein, eli teen kiertoharjoitteluna tuota suloista kahvakuulaa ja vapaita painoja. Jee! Se tarkoittaa myös, että pystyn harjaannuttuani nostamaan nykyistä painavamman taakan lattialta ja työntämään sen yläkaappiin. Lisäksi se tarkoittaa, etten menetä tylsyydestä järkeäni reidenlähentäjäkoneessa. Minua ei kiinnosta vartalon muokkaaminen, vaan (fyysisen) voiman ja jaksamisen lisääminen. Oikeastaan eniten kiinnostaa rasittavien ajatusten siirtäminen pois päästä keskittymällä johonkin muuhun ja manipuloimalla hormoneja, eli stressinhoito. Liikkumisesta ei saa siis tulla mitään stressaavaa pakkotahtista skeidulaa, vaan jotain, mitä teen omaksi ilokseni, sen pitää olla omaa aikaani.

Yritän säilöä tätä treeninjälkeistä tunnetta kaikkialle, myös tähän blogiin, että voisin löytää sisuksistani kerran toisensa jälkeen halun mennä heiluttamaan kuulaa ja painoja sekä spinnaamaan. Minulla on vieläkin lämmin ja huippu olo. Harkitsen myös salin nyrkkeilysäkin kokeilemista, jos saisi tätä kivettynyttä raivoa purettua samalla. Toivottavasti se ei mene mäsäksi.